10.8.2017

#18 Back to riding class

Tallilla, jossa ratsastan ei kesäisin ole normaaleita viikoittaisia tunteja. Nyt kuitenkin sunnuntaina 6.8. viikkotunnit taas alkoivat! Kerron nyt sunnuntain kauden ensimmäisestä tunnista. Yritän kertoa mahdollisimman selkeästi, jos kuitenkin jokin jää epäselväksi kysy siitä ihmeessä!
Listaan oli merkitty estetunti. Aluksi minun piti mennä Ressu-nimisellä hevosella, mutta häneltä löytyi takajalasta aika syvä haava, joten hevoseni vaihdettiin Galiaan.


Galia oli tunnilla, joten minun ei tarvinnut laittaa sitä kuntoon. Galia on kuntoon laitossa, varsinkin satulan laitossa äkäinen ja yrittää purra. Sitä ei saa laittaa kiinni, joten aina vähän jännittää tuleeko kohta hampaat jonnekin. Minun mielestä Galia on tosi kiva ratsastaessa, vaikka onkin aika nuori,
6-vuotias, eikä oikein osaa mitään kauhean vaativaa. Kovinkaan monen suosikki se ei kyllä ole. Nyt kuitenkin mennään tunnille, joten jaarittelut sikseen.

Aloitettiin normaalisti verryttelemällä hevoset. Käynnissä, ravissa ja laukassa tultiin kahta kavalettia peräkkäin verryttelyksi. Ne olivat pitkällä sivulla, ei ihan uralla.


Anteeksi ihan surkea laatu D:
Tämän jälkeen tultiin toisesta suunnasta niitä kahta kavalettia ja sen lisäksi pieni pysty kokorataleikkaalla. Alla havainnollistava kuva.

Musta palkki on katsomokulma. Siniset ovat ne kavaletit, vihreä toinen este, keltainen kolmas este ja pinkit palkit on okseri.
Tämän tehtävän jälkeen tulimme samaa rataa kuin äsken lisäten toisen pystyn (keltainen kuvassa), jonka yli mentiin oikealta samaan tapaan kokorataleikkaalla ja okserin (pinkki kuvassa), jonka yli mentiin vasemmalta.
Minulla oli vähän vaikeuksia saada Galia aina laukkaan tehtävän alkaessa. Otin aina ennen aloittamista ylimääräisen kierroksen laukkaa, että ei tyssätä kavaleteille. Ope sanoikin yhdessä vaiheessa, että hyvä kun otit lisäkierroksen. Vihreän kavalettipystyn jälkeen kun piti vaihtaa laukka,  Galialla oli vauhti päällä eikä halunnut vaihtaa sitä. Loppujen lopuksi istuin syvällä satulassa ja vedin ohjista niin, että Galian pää oli melkein vaakatasossa, kun ei halunnut hidastaa :D. Laukka kuitenkin saatiin vaihdettua ennen seuraavaa estettä. Keltaisen esteen ylitimme hyvin ja vuorossa oli pieni ristikko-okseri. Ennen okseria kaarteessa minulla lähti jalustin eikä ope huomannut sitä nähtävästikään, mutta se ei menoa haitannut sillä sain sen melkein heti takaisin jalkaan ja okserin yli päästiin hienosti! Kun kaikki olivat hypänneet radan otettiin vielä loppuravit vähän aikaa ja loppukäynnit. Tarpeeksi pitkien loppukäyntien jälkeen tulimme kaartoon. Kiitos ja ratsailta. Hyppäsin alas ja löysäsin ensimmäiseksi satulavyötä reiällä. Nostin tämän jälkeen molemmat jalustimet ja rapsuttelin hienoa Galiaa sillä aikaa, kun odotin muita. Lähdettiin hetken kuluttua tallia kohti. Kun talutin Galian takaisin karsinaansa otin ensimmäiseksi suitset ja martingaalin pois. Laitoin heti päitset päähän ja riimunnarun kaulalle. Ennen sitä Galia kyllä yritti purra. Otin satulan ja suojat pois ja lähdin hakemaan harjoja.
Galia rakastaa kun kumisualla rapsuttaa säen päältä. Rapsutin sitä aika kauan siitä, mutta siirryin hetken kuluttua muuallekin. Jos Galiaa harjaa, se ei paljoa kiukkuile, mutta muuten on vähän äkäinen.
Harjattuani vein tietenkin satulan, suitset, suojat ja tietenkin harjat takaisin omille paikoilleen. Sanoin heippa Galialle ja menin vaihtamaan vaatteet.

Anteeksi kun kuvat olivat todella huonolaatuisia, eikä niitä ollut paljoa. Toivon kuitenkin, että tykkäsitte postauksesta ja kertoisitte mielipiteenne kommentteihin! Ensi postaukseen!

Ps. Laittakaa myös Q&A kysymyksiä kommentteihin liittyen mihin vaan minun heppaelämässäni! (jos tulee alle 10 kysymystä en tee postausta)

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus mutta olisit voinut vähän kuvailevammin kertoa. Myös kannattaa olla vähän lyhyemmät kappaleet niin on helpompi lukea. Itsekkin tykkään usein hevosista joista kukaan muu ei tykkää mutta sehän on vaan hyvä niin ei tule ylimääräistä riitaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Jäin kaipaamaan kappalejakoja, sillä nyt teksti oli yksi suuri ja pitkä työmää lukea. Tekstistä ei kuitenkaan löytynyt juurikaan
    kirjoitusvirheitä :)

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus ja ihan kivoja kuvia! Säestän Pihlaa, eli ehdottomasti kappalejaot kehiin sillä oli tosi vaivalloista lukea ilman niitä; Muuten tekstiä oli sopiva määrä vaikka esimerkiksi tuntemuksia hevoseen olisi voinut kertoa hieman tarkemmin!

    ponivoimatpelissa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Seuraavassa postauksessa huomioin tämän.

      Poista